.. Tai ainakin kulkee rivakampaan kuin muiden kello, varastaa ihan selkeästi meidän aikaa! Minä en ymmärrä minne tässä on kulunut viikko hävinnyt!

Käytiin katsomassa alkuviikosta erästä ihanaa maatilaa, minä rakastuin siihen aivan ensisilmäyksellä mutta tottakai mies vielä haluaa miettiä ja pohtia, vääntää ja kääntää... Minä vain tiedän ettei sellaisia ole ihan joka välissä myytävänä, on sellainen vanha sukutila jossa ei ole nyt enää mielenkiintoa asua kenelläkään, muuttaneet kaikki kaupunkeihin töihin. Paikka on täältä yli 300 kilometrin päässä mutta sepä ei haitanne.

Oltiin miehen kanssa yötä hotellissa (olen viimeksi ollut yli 10 vuotta sitten!), ja olikin mies järjestänyt varsin romanttisen illan meille. Hyvää viiniä ja suklaata, poreamme! Ihana, sellaisen haluaisin kyllä kotiinkin! Mies onkin ollut viime aikoina varsin... hmm... romanttisella tuulella, varmaan on vaikuttanut se kun ei ole tarvinnut laskupinoa murehtia. Minulle sopii kyllä! En ole niitä naisia jotka harrastaa päänsärkyä, eikä mieheni niitä miehiä jotka eivä tiedä naisen miellyttämisestä mitään.. ;)

Tyttärellä oli syntymäpäivät eilen, ja talo oli täynnä lapsia. On se uskomatonta kuinka hirveä ääni lähtee tusinasta muksuja! Vieläkin täällä roikkuu serpenttiinejä vähän joka paikassa, enpä jaksanut ihan heti aloittaa niiden poissiivoamista. Aina kun jompi kumpi lapsista täyttää vuosia, se pistää todella miettimään omaa ikää. En tiedä muista mutta minulla on aina mielessä silloin millaista oli olla synnytyslaitoksella, tytön kohdalla muistan kuinka oli upea, kuulas syyspäivä seuraavana päivänä tytön syntymästä ja ikkunasta näkyi puisto joka oli peittynyt värikkäisiin vaahteranlehtiin. Vuodet kuluvat hirmuista vauhtia, tuntuu että lapset ovat olleet pieniä ihan hetki sitten ja jos ajattelen saman ajan eteenpäin ovat jo ehkä muuttaneet pois kotoa. Aivan liian nopeasti!

Äideistä puheen ollen, omastani on tullut nyt suorastaan maanvaiva, se raha minkä annoin on jo tuhlattu turhuuteen ja hän on koko ajan pyytämässä lisää. Minusta on kamalaa katsella ja kuunnella kun hän esittää marttyyriä, voivottelee (olemattomia) sairauksiaan ja hakee sääliä jotta saisi edes vähän lisää tuhlattavaa. Miten alas pitää vajota? Kuinkahan paljon minun täytyisi rahaa antaa että ei jaksaisi enää pyydellä? Ei sellaista summaa olekkaan.

Äiti on aina ollut niin uskomattoman röyhkeä, kun olin nuori ja asuin vielä kotona, vei kaikki kesätyörahat ja mitä sain isältäni joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Silloin en edes ymmärtänyt että se ei ole oikein, äiti osasi hyvin perustella sen että miksi rahat kuuluvat hänelle. Esimerkiksi ollessani noin kymmenen vanha, hän sanoi että minun kuuluu maksaa kotona asumisestani niillä rahoilla mitä saan isältäni tai mistä nyt sitten saankaan. Enpä tuolloin tiennyt että se ei nyt ole ihan niin ja olin enemmänkin huolissani siitä että äiti heittää minut kadulle kun ei ollut oikein tyytyväinen summiin ja en aina saanut pyydettyä lisää rahaa isältä vaikka hän niin pyysi...

Toivon vain että omilla lapsillani ei ole koskaan samanlaisia muistoja minusta.

 

Niin ei olla vieläkään kerrottu kenellekkään tästä yllättävästä rahantulosta, mitä nyt mainittu muutamalle lähituttavalle että ollaan pikkusen saatu rahaa, kun totta tosiaan alkaisivat aika pikaseen ihmetellä mistä me haalitaan yhtäkkiä kaikennäköstä mihin ei ole ollut aikaisemmin varaa... Mutta tuntuu se vaan olevan se vähäsestäkin maininta jonkinlainen kateuden aihe, tai ainakin sellaisen käsityksen olen saanut.. Kun kerroin esimerkiksi serkulleni, hän kommentoi asiaa että "Niin siitä yhdestä Erkistä (nimi muutettu:)...) tuli hullu kun voitti rahaa, tuollahan se suljetulla nyt pääasiassa majailee ja se eräs Matti (nimi myös muutettu...) ryhtyi ryyppäämään täysipäiväisesti ja rahat oli juotu puolessa vuodessa..." Tähän päälle hän kertoi kuinka EI IKINÄ toivoisi voittavansa rahaa ettei sekoaisi... Olisi varmaan täytynyt kysyä miksi sitten laittaa ainakin satasen viikossa erilaisiin peleihin...?

Äitini luonnollisesti pyysi samantien rahaa, valitettavasti hän on aina elänyt ns. toisten rahoilla eli lainaa siksi että saa maksettua aiemmin lainaamansa pois. Ja ihan sama onko summa suuri vai pieni, saa sen kyllä käytettyä johonkin näkymättömään varsin rivakasti.

Meidän kukaan sukulainen ei ole varakas ja jostain syystä heillä ei rahat pysy myöskään hetkeäkään käsissä, lukuunottamatta vanhempaa sisartani joka on naimisissa varakkaan miehen kanssa ja osaa myös rahaa käyttää. Haluaisimme tietenkin antaa jokaiselle vähän jotain, mutta en oikein voi enkä halua rahana kun se ei vain ole järkevää. Olenkin koettanut mietiskellä mitä tekisin että se antamamme raha myös voisi jopa näkyä jossain...

Siinä mielessä tulee itselle aikamoisen huono omatunto kun on kerrankin varoissaan ja tietää ettei ympärillä olevat tuttavat ole samassa asemassa. Vähän kuin tipahdin kertaheitolla siitä porukasta pois. Ja jos jotain annan, pientäkin, esimerkiksi tarjoan ruuan, tulee sellainen olo että he ajattelevat minun jakavan jonkinlaisia armopaloja.. Mutta sen verran järjellä osaan ajatella että tiedän ihmisten varmaan juoruilevan mutta voisivat toisaalta juoruilla meistä muissakin asioissa joten onko se nyt niin vakavaa.

Meillä se taloasia junnaa nyt aika lailla paikoillaan, mies on niin PÄÄTTÄMÄTÖN!!! Minä olen sellainen nyt just heti-ihminen ja miehen täytyy sitten jahkailla ja pähkäillä ja pohtia ja miettiä... Hermojaraastavaa hommaa! Voi vaan kuvitella jos olohuoneessamme ei ollut kattovaloa kolmeen vuoteen vain siksi, että mies ei osannut päättää minkälaisen lampun haluaa. Sitten lopulta minulla meni hermot, marssin kauppaan ja ostin suunnilleen ensimmäisen halvan plafondin mitä käteen osui. Nyt se sitä sitten on tuossa usean kerran tuijotellut ja kehunut niin hienoksi. Miksi se sitten kesti kolme vuotta ennenkuin se saatiin hankittua kun noita samanlaisia on jokainen kauppa pullollaan!!!!!!!!!!!!! Ruokapöytää ostettiin 4 kuukautta, oltiin kyllä päätetty mikä halutaan mutta sitä piti ensin käydä katsomassa kaupassa viitisen kertaa ennenkuin se voitiin ostaa. Minkä ihmeen takia??? Kysyn vaan! Ihan kuin mies olisi pelännyt että se pöytä muuttaa olomuotoaan jos sen samantien kuskaa kaupasta ulos!

No nykyään kyllä mieskin on jo ymmärtänyt sen että on parempi antaa minun käydä hankkimassa jos jotain tarvitaan, vaikka päätän nopeasti ei ne valinnat ole koskaan huonompia olleet kuitenkaan.. Nyt puhutaan kuitenkin talosta joka on sen verran iso ostos etten sitä ryhdy ihan itsekseni hankkimaan. Siinä nyt on kuitenkin kyse loppuelämän hankinnasta ja siellä täytyisi koko perheen viihtyä.

Täytyy nyt vain tyytyä toistaiseksi tähän asuntoon ja ottaa rauhallisesti, joskin täällä on nyt entistä pahempi kaaos vastassa kun ei tahdo viitsiä senkään vertaa pitää järjestystä yllä mitä aiemmin. Sitä vain ajattelee että kohta me kuitenkin muutetaan joten olkoon ja se muutto voi olla kuitenkin vasta ensi vuosikymmenellä!

Täytyy siis kuitenkin sanoa ettei tässä kukaan ihan äkkiä arvaisi että rahaa on tilillä jokusen verran, minä olen istunut viime päivät sohvannurkassa kutomassa ja mies on kantanut ämpärikaupalla puolukoita kotiin metsästä. Minulla on vain nyt kutimissa sellaista luksuslankaa jota en ole aiemmin koskaan raaskinut ostaa, ihan lankakaupasta ostettua...;)

Niin meillä on kyllä jo aika tarkkaan suunniteltu ja laskeskeltu kuinka rahaa käytetään jotta siitä olisi iloa mahdollisimman pitkälle... Ei olla vaan ajateltu humputtaa kaikkea turhuuteen, mutta kun ajattelee sitä ettei oikeasti ole ollut paljoa mitään ja nyt kun on mahdollisuus kerrankin hankkia jotain, eikö sitä saa vähän humputellakkin..? Ettekö muka itse ollenkaan jos saisitte rahaa paljon jostain vai suoraan vaan säästöön ja jatkaisitte näkkärin pureskelua...?

Kun ei noista sijoittamisista sun muista mitään ymmärretä, ollaan katsottu että on turvallisempaa kun pankissamme hoitavat sen puolen. Se on niin hyvä kun siellä on valmiina ihmisiä jotka osaavat sen homman. Aika varovaisesti on kyllä ajateltu sijoittaa, ei mihinkään epävarmaan juttuun vaikka ei niitä korkoja tai mitä ne nyt sitten on, tulisikaan niin paljoa. Pahemmalta se tuntuisi jos ne rahat johonkin katoaisi taivaan tuuliin.

Me ollaan jaoteltu koko summa niin että siinä on talon hankintaan/mahdolliseen remontointiin osuutensa, autojen hankintaan omansa, sitten sellaista törsäysrahaa on laskettu jokaiselle vähäsen että tosiaankin saisi nyt kerrankin elämässä vähän shoppailla ihan oikeissa kaupoissa joissa on uutta tavaraa. Sitten on se oma osuutensa joka pistetään ns. säästöön ja toivottavasti jo korkotuloja olisi sen verran että sillä jo melkein eläisi? Niin ne ainakin pankista sanoivat, vaikka minusta tuntuu hullulta ajatella että laitat rahaa johonkin ja sitten voit elää sillä "poikineella" rahalla.. Onkohan se oikeasti mahdollista vai ihan jekkua?

Jotenkin niin vaikeaa vielä hahmottaa koko tilannetta kun tämä on meillekkin ihan uusi juttu. Mutta kai se tästä, ajan kanssa varmaan tulee jo selkeyttä koko hommaan paljon enemmän ja itsekin tajuan jotain tästä kaikesta...

Meillä on eletty totta tosiaan vuosia niin kädestä suuhun ettei meillä ole edes sellaisia tavaroita jotka kuuluu monella ihan normaaliin arkeen. Kuten esimerkiksi tämä tietokone, kuinka moni loppujen lopuksi enää naputtelee win98-ohjelmalla ja noin 10v vanhalla koneella johon ei saa edes asennettua mitään ohjelmia tms. enää (edes kamerasta ei onnistu kuvien siirto) iän vuoksi? Meillä on koko perheellä ollut käytössä vain yksi kännykkä joka on muistaakseni 5-6v vanha ja se on sitten kotona pöydällä vähän kuin vanhan ajan lankapuhelin jos joku siihen soittaa... Meillä ei ole yhden yhtä huonekalua joka olisi ostettu uutena, samoin lähes kaikki kodin tekstiilit ja meidän omat vaatteet on kirpputoreilta (sukkia ja kalsareita en sentäs kirppiksiltä osta...)

No tämä nyt on vähän hassua itsestäkin, yritän puolustella sitä miksi me nyt hankitaan tavaroita ja kaikkea... Seli seli ja niin edelleen mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan? Varmasti on olemassa perheitä jotka ovat köyhempiä mitä me olemme olleet ja toivonkin etten loukkaa sellaisia ihmisiä, mutta eipä olla niitä kultalusikka suussa syntyneitäkään jotka nyt vaan sattuivat saamaan vähän taskurahaa...

Niin muuten. On tuo mieskin käynyt pyörähtämässä parissa kaupassa... Osti itselleen kalastusvehkeitä, marjanpoimurin (oikein varrella!) ja semmosen lakin jossa verkko että pysyy hirvikärpäset loitolla.. :D

On niin kamalasti kaikenlaista hommaa käynnissä juuri nyt.. Välillä tuntuu että tässä ollaan pistämässä koko elämää niin uusiksi ettei kohta enää itseään sopasta tunnista. Mutta toisaalta, se voi olla että oma olo tasoittuu kunhan saadaan sellainen ns. normaali päiväjärjestys aikaiseksi.

Minua alkoi ottamaan päähän eräs asia... Nimittäin se, kun meidän perhe ei ole koskaan ollut sellainen järjestyksen taitaja, siis meillä on kotona aina paikat jonkinlaisessa järjestelmällisessä epäjärjestyksessä. Ei meillä paskaa nurkissa ole, siivotaan kyllä useinkin, mutta jostain syystä kaikki levittäytyvät saman tein siivoamisen jälkeen tavaroineen, minä käsitöineni (miksiköhän mun täytyy pitää ympärilläni aina noin kymmenen pussukkaa jossa on lankoja  jos tarvitsen vain yhtä tai jos ompelen, kaikki kankaat, napit ja nauhat on pitkin huonetta?) ja yleensä keskelle olohuonetta, mies kirjapinojensa kanssa, tytär askartelutarvikkeineen, poika legoineen... Siinä on sitä kaaosta sitten. Niin se rupesi ottamaan päähän, sanoin siitä miehellekkin, että kun tässä saadaan se talo hankittua ja vaikka se olisi kuinka iso (ja varsinkin silloin) siellä ihan varmasti vallitsee samanlainen sekasorto!!!!! Sitten sen siivoukseen menee kerralla aina ihan järjetön aika kun saadaan sotketuksi moninkertainen neliömäärä nykyiseen verrattuna (me asutaan nyt 75m2 asunnossa)

Minä en voi ottaa ketään siivoamaan kotiini, kun olen itsekin siivonnut työkseni joskus kokoaikaisesti ja välillä kassahommien sivussa osa-aikaisesti, tuntuisi ihan hullulta ottaa siistijä kotiimme. Ja toisekseen, kukapa siistijä se näitä meidän henkilökohtaisia sotkujamme siivoaisi tai osaisikaan järjestellä... Kun ei meillä muihin hommiin siivoajaa tarvitsisi.

Siinä asuntoasiassa ollaan edetty sen verran, että sain tahtoni periksi ja mies taipui siihen että ostetaan se maalaistalo pääasunnoksi. Se on kuitenkin paljon käytännöllisempää, meillä on suunnitelmia sen varalle että löydetään sellainen paikka jossa vanha, kunnon kivinavetta. Mutta niistä suunnitelmista ei vielä sen enempää, kunhan nyt löydettäisiin vielä se paikka. Muutama aika hyvä vaihtoehto olisi jo olemassa, toinen niistä etenkin minun mieleeni. Siinä paikassa on todella iso vanha päärakennus, neliöitä 280m2 sekä pihassa se kivinavetta, pari vanhaa aittaa ja siilo. Järvi on siinä pienen metsäpalstan takana ja sen järven rannassa on saunakin joka ei ole edes kovin vanha. Mies vielä epäroi tämän paikan sijaintia, on aika syrjässä. Mutta eipä se minua häiritsisi. Katsotaan.

Kävin lasten kanssa vaateostoksilla eilen, taisi olla ensimmäinen kerta kahteen, kolmeen vuoteen kun ostettiin vaatteita muualta kuin halpakaupasta tai kirpputoreilta. Olivat ihan kummissaan koko touhusta, tytär vain kauhisteli hintoja koko ajan ja kyseli olisiko kuitenkin viisaampaa mennä kirpputorille. Sanoin että tämän kerran ostetaan ihan mitä vain ikinä mieli tekee hintaan katsomatta, tuskin se nyt kuitenkaan tulee meillä ihan tavaksi tuhlailla koko ajan vaatteisiin vaikka olisikin mahdollista. Kirpputoreilla tulee takuulla käytyä jatkossakin, se on kuitenkin omalla tavallaan jo kierrätystä ja kun ne kirppisvaatteetkin ovat oikeasti erittäin hyviä nykyään.

Tultiin sitten kotiin semmoisen kassivuoren kanssa että hui hirvitys!Oli siinä aurinkokin äärirajoilla että saatiin kaikki kotiin kuskattua.

Aika hassua on se että nyt joka lauantai voiton jälkeen käy mielessä se että pitää tehdä lotto (kyllä, kuulun siihen viime tingassa kupongin jättäjiin) mutta en ole tehnyt. Onhan se minimaalinen mahdollisuus että voitto osuisi omalle kohdalle uudestaan, mutta haluan ajatella sen niin että me olemme nyt osamme saaneet joten meidän ei tarvitse enää osallistua. Jos kävisi niin että voitettaisiin vaikka pienempikin summa tulisi sellainen olo kuin oltaisi otettu se pois joltain muulta (vaikka ei kai sen nyt ihan näin mene todellisuudessa...).

Mutta ei, nyt tarttee mennä pesemään sauna. Mies kävi kalassa eilen ja se ryökäle oli viskannut sen enempää ajattelematta hauet suoraan lauteille! Semmoinen kalanhaju sinne piintyi samantien että...Jäi lauantaisauna sivuun ja toiveissa olisi päästä tänään kunnon löylyihin kunhan olen koko kopin ensin saanut kuurattua...

 

Minun oli ihan pakko tulla vielä kirjoittamaan muutama rivi kun olen niin onnellinen! Mies oli käynyt tänään ostamassa minulle lahjan joka seisoo nyt tuossa ikkunan takana ulkovalon paisteessa loistaen kuin aurinko :)

Minulla on ollut jo vuosia haaveena että saisin renault megane coupen, sellaisen ihanan keltaisen. Mikään muu väri ei olisi ehdottomasti tullut kuuloonkaan. Mutta varaa ei ole ollut ostaa, ne maksavat edelleenkin varmaan noin 5000 euroa. Ainoa kosketus tähän ihanuuteen on ollut kun kerran mies vei autoliikkeeseen "ikkunaostoksille" (varmaan 3v sitten) ja pääsin istumaan siihen autoon.. Ihana! Sen jälkeen olen halunnut sellaisen omakseni vielä enemmän! Ja nyt minulla on sellainen, ihan oma!!!! Mies oli käynyt ostamassa sen minulle kun vielä joudun odottelemaan sitä toista autoa aika pitkään. Se on vuosimallia -93, ja erittäin hyvin pidetty. Argh! Täytyy varmaan vielä mennä istumaan sinne hetkeksi (se tuoksuukin mielestäni sisältä niin hyvältä..) Saa nähdä jääkö se maasturi sitten ihan kakkoseksi, koska tuosta en aio kuitenkaan luopua, ikinä!! :) Olen varmaan ihan höpsö mutta olen vain niin onneni kukkuloilla...

Kiva huomata että joitain on kiinnostanut lukea tätä blogia, koetan kirjoitella tänne aika usein, ihan jo siksi että tunnen voivani anonyymisti (toivottavasti) purkaa tunteitani tästä tilanteestamme. Meillä ei ole paljoakaan tuttuja eikä minulla oikeastaan edes varsinaista ystävää, sukulaiset varsin etäisiä. Jotenkin helpottaa kertoa "jollekkin" tästä... Ja toisekseen minulle tulee ikävä olo ajatuksesta että kertoilisin näin jollekkin ihmiselle suoraan, pelkään kateutta ja sitä että joku ajattelee meille nousseen pissaa päähän ;) Katsotaan nyt kauanko saan kirjoitella niin etteikö joku tunnista...

Mutta. Nyt menen nuuskuttelemaan aurinkoani tuonne pihalle, hyvää yötä ja kauniita unia!